SUOMI 98 VUOTTA / FINLAND 98 ÅR

Isoäitini syntyi Helsingissä 1912. Hän kertoi meille lastenlapsille ajasta jolloin Suomi ei ollut itsenäinen. Hän kertoi sisällissodasta ja soltilaasta joka iloisesti oli nostanut hänet ilmaan hänen kotikadullaan ja sotilaista jotka kulkivat taloissa etsimässä ruokaa tai vihollisia. Ruokaa oli niukasti. Kaksi isoäidin sisarusta kuolivat espanjantautiin. Sisällissodan jälkeen kuoli ensin hänen äitinsä ja kaksi vuotta myöhemmin isä. Isoäitini jäi orvoksi 12 vuotiaana ja muutti lastenkotiin.

”Jumala on orpojen isä” pappi oli sanonut isoäidille hänen isänsä hautajaisissa. Nämä sanat seurasi isoäitiä läpi elämän ja hän sai kokea ne todeksi.

Elämänsä aikana isoäiti sai kokea kolme sotaa. Sodan aikana isoäiti menetti ensimäisensä lapsensa sairaudessa ja appiukko hukkui matkalla rintamalle. Silti olen harvoin kohdanut toista niin elämäntäyteistä, anteliasta ja iloista ihmistä. Isoäitini oli täynnä uskoa, toivoa ja rakkautta.

Minun sukupolvelleni itsenäisyys, rauha ja hyvinvointi on jotain niin itsestään selvää, että usein unohdamme olla siitä kiitollisia.

Rukous ja usko Jumalaan on läpi vuosisatojen antanut suomen kansalle voimaa jatkaa eteenpäin.

Kiitos esivanhemmat, kiitos Jumala itsenäisestä isänmaasta!

Min Farmor föddes i Helsinfors den 8 mars 1912. Farmor berättade för oss barnbarn om en tid då Finland inte var självständigt. Hon berättade också om inbördeskriget och om soldaten som glatt lyfte upp henne på gatan utanför deras hus och de soldater som gick runt i husen och letade efter förnödenheter eller fiender. Familjen hade inte mycket mat. Två av hennes syskon dog i spanska sjukan. Efter innbördeskriget dog farmors mamma i en överdos av narkos och två år senare dog hennes far i tuberkolos. Farmor var då 12 år gammal. Tillsammans med sin yngre syster fick hon flytta till Diakonissanstaltens barnhem i Sockenbacka.

“Gud är de faderlösas fader” hade prästen sagt till farmor vid hennes fars begravning. Det var något som farmor kom ihåg och något som hon fick uppleva som en verklighet igenom livet.

Farmor fick under sin livstid uppleva omväxlande och under olika perioder svåra tider för Finland. Innbördeskrig, vinterkrig och fortsättningskrig. Det fanns en tid då Finland inte hade fred och välstånd, då Finland var fattigt och under press. Under kriget förlorade farmor sitt första barn i difteri och hennes svärfar drunknade i samband med en båtolycka. Hennes man, min farfar, var ute i krigstjänst vid fronten.

Men jag minns min farmor som en människa full av liv och glädje. Hon var fylld av tro hopp och kärlek trots att hon levt under de mest turbolenta och svåra tiderna i Finlands historia och trots svåra upplevelser i sitt eget liv.

Tro på Gud, som på ett speciellt sett uttryckts i bön har burit finska folket genom historien.

Finlands självständighet, fred och välstånd är för min generation någonting så självklart att vi ofta glömmer att vara tacksamma för detta.

Jag är tacksam till Gud och till mina förfäder för ett självständigt fosterland.

REFUGEES WELCOME!

Tunnen miehen joka joutui lapsena perheensä kanssa pakolaiseksi vieraaseen maahan. Tämä mies, juutalainen lähi-idästä, pelasti minut. Hän opetti sanoin ja teoin mitä täydellinen rakkaus tarkoittaa. Haluan seurata häntä.

Nyt kolmen viikon aikana olen lähes päivittäin tavannut Turkuun tulleita pakolaisia. Järjestänyt heille iltakahviloita ja futista, käynyt juttelmassa ja saunomassa heidän kanssaan. Koko perheeni on ollut ilolla toiminnassa mukana. Jokainen tapaaminen on ollut merkityksellinen. Olen varmasti useita satoja kertoja tervehtinyt uusia kasvoja ja kysynyt: ”How are you? How many days have you been in Finland? Where do you come from?” Huomaan että tällä on ollut suuri merkitys. Kiitollisuus paistaa läpi. Ilokseni minuakin on luultu useaan otteeseen olevan yksi heistä eri tilanteissa.

Jotkut ovat tulleet jo melko tutuiksi. Yhdessä olemme ihmetelleet puolin ja toisin kulttuurieroja. Joka kerta kun heitä käyn moikkaamassa, he osoittavat vieraanvaraisuutta, tarjoavat teetä ja syömistä. Kielimuuri ei ole varsinainen este kommunikoinnissa.

Kun kuuntelen heidän tarinat, miten he ovat tänne tulleet, niin myös ymmärrän, ettei tämä ole heille mikään huviretki. Ei heillä ole mitään internetistä kopioituja tarinoita vaan kaikilla on omanlaiset kertomukset. Moni pelkää henkensä edestä. Suurimalla osalla on ikävä perhettään.

Tänään kävin taas tapaamassa irakilaisia ja syyrialaisia ystäviäni. Tunnelma oli murtunut. Osa asukkaista oli siiretty kokonaan toiselle paikkakunnalle asumaan ja toiset elivät epätietoisuudessa omasta tulevaisuudesta. Kuinka monta kertaa he joutuvatkaan vielä siirtymään lyhyen ajan sisällä? Yksi nuori mies halusi, että tulen hänen viereen istumaan. Kännykällään hän google-kääntäjän avulla kirjoitti, että hän juuri oli saannut kuulla, että hänen kotitalo Bagdadissa oli vahingoittunut pommin räjähdyksessä. Hän oli murheissaan eikä vielä tiennyt oliko perhe ja ystävät kunnossa.

Jotkut suomalaiset pelkäävät krisillisen kulttuurin puolesta. Mutta eikö koko kristinuskon ydin ole menetetty jos unohdamme vieraanvaraisuuden ja laupeuden? Jos haluamme olla uskottavasti kristittyjä meidän on rakastettava kaikkia ihmisiä. Todellinen rakkaus on täydellinen epäitsekkyys. Rakkaudella ei ole rajoja.

Suomeen mahtuu PALJON pakolaisia. Ajattele jos Suomi voi olla maa joka tuo ihmisille uutta toivoa? Se olisi niin siistiä. Kyse ei ole rahasta tai kulttuurista vaan aseenteesta. Jos sydämessä on tilaa niin Suomessakin on tilaa.

Rasisimi on synnin pahempia ilmentymismuotoja ilmenee monella eri tavalla ja eri tasoilla kaikkialla maailmassa. Jos annamme periksi sille olemme myynneet sielumme.

Mikään ei mielestäni ole nolompaa kuin, se että jotkut suomalaiset osoittavat vihamielisyyttä pakolaisia vastaan. Samalla vielä tahrataan esi-isiemme maine vetomalla, että ollaan heidän asialla.Vaikka häpeän olla suomalainen kun näen kemiläisten pakolaisvastaiset mielenilmaissut ukson ja toivon, että kemiläiset rasistit eivät kuitenkaan edusta suomen enemistö eikä ainaskaan suomalaisuutta. Heiltä puuttuu täysin asiallinen ja faktaan perustava ote pakolaisasiaan ja heiltä puuttuu ennen kaikkea eetisesti ja moraalisesti kestävä pohja. Voisko jotkut kemiläiset ehkä parantaa Kemin maine osoittamalla pakolaismyötäistä mieltä? Jos ei pysty osoittaa toisille ihmisille ihmisarvoista kunnioitusta, elämästä ja kultturista ei ole mitään muuta jäljellä kun tyhjä kuori.

En osa sanoa miten parhaiten voisimme ratkaista pakolaisten hädän. Meidän on toimittava monilla eri tasoilla. Mutta haluaan ottaa kantaa niin voimakkaasti kun pystyn vihamielisyyttä ja sisänpäinkääntyneisyyttä vastaan. Jos anamme vihalle ja itsekkyydelle kasvutilaa olemme jo sisältäpäin kuolemassa.

Toivon, että voisimme rakentaa Suomen joka on tunnettu vieranvaraisuudestaan, avoimesta sydämestä, jossa ihmiset osaavat osoittaa kunnioitusta ja rakkautta kaikkia ihmisiä kohtaan.

Koko sydämestäni haluan sanoa : REFUGEES WELCOME!

Elina 😙

Haluan esitellä maailman kaunein, huomaavaisin, hauskin nainen johon olen aivan hulluna 😍😍

...tuntuu epätodelliselta, että hän on ollut vaimoni jo 19 vuotta!!!

Poikamme konfirmoitiin :) - Vår son konfirmerades :)

Torstai-illaksi matkattiin Lohjalle Vivamoon poikamme konfirmaatioon. Tuntuu erikoiselta, että meidän pienestä pojasta on niin nopeasti kasvanut iso komea nuorimies... vaikka itse ei oo vanhentunut yhtään :)

Konfirmaatio oli isossa teltassa ja tunnelma oli juhlava, lämminhenkinen ja täynnä iloa. Kyllä herätti tunteita.

Vaikka itse konfirmaatio oli hieno niin hienoin hetki oli kotimatka. Poika oli täynnä ilo ja intoa ja kertoi koko matkan miten hieno rippikoulu oli ollut - ”elämän parasta aikaa”. Hän oli saanut paljon hyviä kavereita kenen kanssa voi muistella leiriä ja kokea paljon hienoja seikkailuja vielä myöhemmin kesällä ja tulevina vuosina.

Kiitos Vivamo ja KRS!

(Konfirmaatiossa on kyse uskon vahvistamisesta ja nuori saa itse julkisesti tunnustaa uskonsa. Valitettavasti meidän luterilaisessa kirkossa Pyhän Hengen voitelu ja voima palvelutehtävään on jätetty sivumalle konfirmaatiossa vaikka se alunperin on kuulunut samaan pakettiin.)



Och samma på svenska :)


I torsdags konfirmerades vår äldsta son Alexander. Det är svårt att förstå hur vår lilla pojke har blivit så snabbt en så ung stilig man... fastän man själv inte blivit äldre :)

Lägret (11 dagar) och konfirmationen ordnades av den lutherska "Kansan Raamattuseura – Folkets Bibelsällskap" -organisationen. Konfirmationen var i ett stort tällt. Det var högtidligt, en varm atmosfär och mycket glädje.

Fastän konfirmationen var fin så var det finaste hemresan. Alexander berättade hela vägen (över en timme) hur roligt och bra skriftskollägret varit. Han menade att det var "bästa tiden i livet". Många hade också fått möta Gud på ett speciellt sätt.

På lördag är det fest! - Lauantaina juhlitaan :)

Kesän eka leiri

Kevään kiireiden päätteeksi kesä tulee aina niin vauhdilla ja yllättäen. Nyt on kesän eka rippileiri jo takanapäin.

Mikaelinseurakunnalla oli tuplaleiri Mäntykalliossa. Leiriläiset olivat fiksua ja hienoa porukkaa! Leirillä oli opetusta, saunaa, uintia, melontaa, pelailua... ja suuri kiitos isosille jotka tekivät leiristä paremman ja hauskemman. Kuului naurua, laulua, keskustelua ja leiri antoi ennenkaikkea mahdollisuuden pysähtyä perimmäisten kysymysten äärelle. Erityisen hienoa oli myös se, että nuoret rohkeasti haastoivat meitä aikuisia kysymyksillään ja pohdinnoillaan.

Kerta toisensa jälkeen täytyy todeta, että nuoret ovat todellakin kiinnostuneita ja nälkäisiä hengellisiä asioita kohtaan. Monesti heillä on torjuva asenne ulkokultaista hengellisyyttä kohtaan, jota aikuiset usein harrastaa. Myös tähän leiriin porukka tuli ”evk” asenteella. Ilokseni valtaosa nuorten asenteesta ja kiinnostuksesta uskoa kohtaan muuttui radikaalisesti positiivisempaan suuntaan viikon aikana.

Seuraavaksi on vuorossa meidän oman pojan konfirmaatio torstaina. Silloin saa kokea ekaa kertaa mitä on olla mukana ”vain” vanhempana tällaisissa juhlissa.

Ehkä lisää tästä ensi kerralla :)

Hyvää kesänaikaa!

Ecumenical Discussions and Kurt Cardinal Koch

In April I was visiting the Finnish Ecumenical Council's gathering in St. Michael's Church Helsinki. Last autumn the gathering was in St. Michael's Church Turku and I had the privilege of being one of the hosts there.

The main reason why I did go to Helsinki this time was that there was as guest speaker Cardinal Kurt Koch, President of the Pontifical Council for Promoting Christian Unity.I'm a doctoral student at the Theological faculty of Åbo Akademi (the Swedish speaking university in Turku). The main question for my research is how the conciliar document Nostra Aetate has changed the way the Catholic Church relates to the Jewish people, Judaism, the state of Israel and itself. That´s why I´m especially interested of seeing Cardinal Koch.

It's something special with ecumenical gatherings. It's about gathering around the Faith in Christ that we have in common but at the same time it's not about to swep things that separates under the carpet. There is no doubt that unity is a very central topic and of a of very great significance for Christian belief. Anyway there is a lot of question rising when it comes to ecumenical discussions. What is the goal of ecumenic? What can we gather around? Is about liturgy, common creeds, prayer, mission or something else or everything?

Cardinal Koch did speak about that even if the baptism is the fundamental start-point for ecumenic and unity among Christians an important part of ecumenic is to bear a common witness of Jesus Christ. He mentioned that it makes it harder to bear a common witness the more Christians are divided in moral questions.

I hope you not get disturbed by my way of using English. This is a way for me to train the language a bit, because of my research studies.​

Piispa tarkastuksessa

Maaliskuun alussa Mikaelinseurakunnassa oli piispantarkastus. Piispantarkastus osuu saman seurakunnan kohdalle noin joka kymmenes vuosi. Oli mielenkiintoista seurata koko prosessia joka alkaa jo paljon aikaisemmin kun varsinainen tarkastus. Tarkastus antaa oivan mahdollisuuden seurakunnalle suursiivoukseen ja itsearviointiin

Arkkipiispa Kari Mäkinen vieraili lukuisissa kohteissa ja tapahtumissa seurakunnan alueella. Seurueeseen kuului arkkipiispan lisäksi asessori, notaari, kirkkoherra, lääninrovasti ja seurakuntaneuvoston varapuheenjohtaja.

Itse sain etuoikeuden olla mukana kahdessa kouluvierailussa, nuorten aikuisten kutsuteatterissa, työyhteisöpalaverissa, juhlamessussa ja yleisessä piispantarkastus tilaisuudessa sekä näiden jälkeisellä piispantarkastuslounaalla. Lukiovierailussa piispa kuvaili piispantarkastus siten, että vaikuttaa siltä että painopiste piispantarkastuksessa on yhä enemmän, että tarkastetaan pispaa eikä sitä, että piispa tarkastaa seurakuntaa.

Tarkastuksessa oli hienoa kuulla, että seurakunta jossa olen töissä on esimerkkiseurakunta koko hiippakunnalle innovatiivisessä tavassaan toimia ja on piispan sanoin ennakkoluuloton seurakunta.